Merkittäviä henkilöitä

Yli sataan vuoteen mahtuu lukuisia toinen toistaan merkittävämpiä henkilöitä - niin myös Metsolassa. Historiaan mahtuu yhteiskuntavaikuttajia, liikemiehiä, seuramiehiä ja tuunareita, kaikkea laidasta laitaan. Tässä esitellään muutamia Metsolalle tärkeitä henkilöitä.

Antti "Ontrei" Saarela tuli tullivirkailijaksi Kuopioon Salmista jo ennen sotia. Metsolan jäseneksi hän liittyi vuona 1936 ja oli jäsen aina kuolemaansa saakka vuoteen 1996. Silloin Antti oli muutaman kuukauden yli sadan vuoden ikäinen. Viimeisen haulikkonsa Antti osti Elorannasta täytettyään 90-vuotta ja osallistui innolla yhteisille retkille lähes loppuun saakka. Jäsenyyttä Metsolassa kertyi peräti 60 vuotta.

Metsolan legendojen joukkoon kuuluu itseoikeutetusti vahtimestari Väinö Oravainen. Hänen värikäs ja joviaali hahmonsa tuli tutuksi kaikille niille, joiden eräretket suuntautuivat kahdelle ensimmäiselle metsästysmajalle sotien jälkeisinä vuosikymmeninä. Palveluvuosia Metsolassa kertyi kaikkiaan 35.

Metsolan sataan vuoteen sopii monta hyvää tarinan kertojaa. Myös kynä on pysynyt jäsenistön kädessä. Siitä ovat todisteena lukuisat laulut, kronikat ja riimit vuosien varrelta. 
Seuran jäsenet ovat saaneet nauttia vuosittain jäsentemme "Reino Runoratsu" ja "Rivimies" - nimimerkeillä laadittuja tarinoita niin seuran toiminnasta kuin hirvijahdistakin - savolaisella huumorilla ja pilke silmäkulmassa laadittuna. 

Yksi jäsenistä on kuitenkin vetänyt ylivertisen jäljen suomalaisen eräkirjallisuuden historiaan. Hän on toimittaja-kirjailija Jorma "Hako" Ollikainen, joka oli Metsolan jäsenenä kahteenkin eri otteeseen 1950 ja 1960 luvuilla. Hako jos kuka oli vanhan kansan erämies. Häntä ärsytti kaikenlainen "ylivarustaminen", eikä hän varmaankaan olisi tuntenut oloaan kotoisaksi nykyisellä Gore-Texin aikakaudella. Aikalaiset muistavat hänet pikemminkin miehenä, joka pisti muutaman palan näkkileipää taskuunsa ja lähti niine eväineen soutamaan yökalaa sumuiselle järvelle.

Metsolan historiaan sopii vain kolme kunniapuheenjohtajaa. Yksi heistä on Sulo Uotinen, joitakin vuosia sitten autuaammille metsästysmaille siirtynyt armoitettu metsämies, seuramies, ampuja ja autokauppias.
Suli Uotista ei voinut sanoa pitkäksi, salskeaksi eikä oikein komeaksikaan. Silti hänellä oli luontaista auktoriteettia vaikka muille jakaa. Häntä arvostettiin monissa piireissä ja hänen sanaansa kuunneltiin poikkeuksellisen tarkasti. Hän oli Suomen Metsästäjäliiton kunniajäsen, metsästäjäliiton Pohjois-Savon piirin pitkäaikainen puheenjohtaja ja Pohjosi-Savon erämies numero yksi vuodelta 1983.
Metsolan jäseneksi Suli liittyi vuonna 1964. Seuran hallitukseen hän nousi 1969 ja toimi sen jälkeen puheenjohtajana kaksitoista vuotta (1970-82). Metsolan toiseksi kunniapuheenjohtajaksi hänet nimitettiin 1984.