Kuopiolainen, vuonna 1909 perustettu Metsolan Metsästysseura ry on yksi maamme vanhimmista yhtäjaksoisesti toimineista metsästysseuroista. Metsolan metsästysalueet sijaitsevat pääosin Kuopion ja Suonenjoen kaupungin alueella. Tukikohtana seuralla on Airakselaan vuonna 1987 rakennettu hirsinen maja rantasaunoineen. Seuraamme kuuluu sääntöjen mukaisesti enintään 60 koe- ja varsinaista jäsentä, sekä maanomistaja-, kunnia- ja seniorijäseniä.

Metsästysalueisiin kuuluu sekä metsäyhtiöiden että yksityisten maa-alueita, pienriistan metsästykseen noin 8000 ha ja hirven metsästykseen noin 5000 ha. Riistakanta seuran alueella on kaupunkilaisseuraksi erittäin monipuolinen. Hirvien, jänisten, kanalintujen ja majavien lisäksi seuran alueella saattaa tavata myös karhun ja ilveksen. Myös susista on viime vuosina tehty joitakin havaintoja.